bad...

Palasin tänään takasin Jämille ja todella haikein mielin, vaikka viimeiset pari päivää olivatkin ihania Tampereella kavereitten ja oman kullan kanssa!♥ Bussimatka oli pitkä ja joka hetki kun meni kauemmas kotoa, hirveen ikävän tunne kasvo kokoajan ja nyt on aivan kauhee ikävä takasin! Mä tiedän silti, että tää tunne helpottaa taas tosi pian ja ensi viikon sunnuntaina on onneksi sitten viimeinen työpäivä ja pääsen takaisin kotiin kaikkien ihanien luokse:)  Oon varmaan yks maailman herkimmistä ihmisistä ja se tulee esiin tosi monessa tilanteessa ja mm. tänään kun jouduin pyytämään ihan joltakin tuntemattomalta mieheltä kyydin määränpäähäni jonnekka oli 6km ja raskaiden laukkujen kanssa en jaksanut kävellä sitä matkaa. Siinä mä sitten kävelin kahden vähän vanhemman miehen luokse ja kysyin vähän heikolla äänensävyllä että ''pystyisinkö saada kyytiä Jämijärven lomahotellille, koska en omista autoa ja olisi vähän ikävä sinne kävellä'' ja samaan aikaan mä tajusin että mitä ihmettä mä suurinpiirtein itkin siinä, tajusin itekki kuinka säälittävältä kuullostin :D Oon ihan sosiaalinen ihminen ja juuri tälläisessä tilanteessa jossa ainoo selviytymiskeino on pyytää ihan tuntemattomalta kyytiä ei ole mulle mikään suuri haaste, mutta mulla nousee jokainen pienikin tunne pintaan, kun joudun puhumaan jostain tärkeästä tai varsinkin tunteellisesta asiasta, tällänen mä vaan oon, naurattaa tällänen luonteenpiirre ittessäni :D En tiedä tajuaako kukaan...