keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Unelma

Mulla on pieni paniikki jatko-opiskelun kannalta ja päätös täytys tehdä ensi viikon hiihtoloman aikana! Ykköstoiveena on kauppis mikä on ollut haaveena jo kauan, mutta mitä jos en jostain syystä pääse sinne? Mulla ei ole mitään tietoa millä pisteillä viime vuonna ollaan päästy mm. Lempäälän AV ja suunnittelu assistentin linjoille. Tällä hetkellä oma pistemäärä on 27 ja jos saan pidettyä sen siinä samassa on mulla melkein varma paikka kauppiksessa! Mulla on silti koko ajan pieni pelko, että mokailen pahasti näiden viimeisten kuukausien aikana ja joku numero laskee.. Liian nopeasti tuli vastaan tämä hetki, kun pitää päättää mihin haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Ja mitä jos en pärjää?

Koulun kautta mulla tulee myös ihan tajuttoman masentavia ajatuksia vaikka pyrin aina ajatteleen positiivisesti ja olla murehtimatta liikaa. En usko, että olen ainoa joka näin ajattelee itsestään mutta, mä en taida oikeesti olla missään asiassa hyvä. En ainakaan ole löytänyt mitään asiaa missä voisin koskaan loistaa edes ihan vähän, olla edes hetken parempi kuin joku toinen. Ihan näin jatko-opintojenkin myötä toivoisin olevani hyvä koulussa ja ihan oikeasti en näin helvetin tyhmä! :D Tai sitten jossain luovassa tai liikunnallisessa lajissa. Usein oon toivonu olevani hyvä mm. valokuvauksessa tai kuvankäsittelyssä, kunnes ymmärsin että, mulla on ollut vain kiinnostus ilman osaamista. Unelmia on, mutta mitä sitten jos ei koe pystyvänsä toteuttamaan niitä, pelkää vain, että jossain vaiheessa tippuu alas ja kaikki särkyy? Ihan suoraan sanottuna, taidan olla liian heikko toteuttamaan unelmiani. Te jotka niitä tavoittelette ihan oikeasti, olette rohkeita ja arvostan sitä!

-Jessi