torstai 29. elokuuta 2013

August






Eilinen oli ihana aurinkoinen päivä ja vietin sen tietty parhaan ystäväni erkun kanssa! Syysflunssaa esiintyy nyt joka suunnalla ja meitsillä myös, byääh. Ulkonakin alkaa oleen viileämpää ja saa alkaa käyttää ihania syysvaatteita, jes♥ Työtä ja ahertamista nää kaikki päivät on, mutta koitetaan ottaa ilo irti pienistäkin asioista. Syysloma on tulossa, koitetaan jaksaa! 


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Back to school!



Koulut on alkanu suurimalla osalla ja pientä syysmasennusta ilmenee vähän joka suunnassa! Itse olen yrittänyt ottaa uuden ja positiivisen asenteen uuden koulupaikan myötä. Aloitin siis opiskelut nyt ensimmäistä vuotta Tampereen kauppaoppilaitoksessa, taloushallinnon puolella. Nämä muutama päivää jota koulua olen nyt käynyt on mennyt hyvin ja viihdyn ihan hyvin verrattuna peruskouluun!:) 
 Mun piti vähän laittaa kuvaa mun ihan favourite synttärilahjoista, mutta en ole saanut aikaiseksi ottaa mitään kuvia! Ja tänään olisin sitten varannut siihen aikaa, mutta kappas vaan kukas se liukastu bussista poistuessa suoraan pepulle ja satutti pahasti häntäluunsa (pientä murtumaa saattaapi olla), joten se kuvailu ja kumartelu jäi sitten tältä päivältä (ja tulevilta päiviltä) vähän vähemmälle!:( Tuosta kellosta oli silti yksinkertasesti helppo ottaa kuvaa. Eli mun makuun aivan ihana uus kuparin värinen JetSet, sain sen mun ihanalta poikaystävältä, sekin vaan tietää mut liian hyvin:) 
Jose ja erkku oli myös ostanu mulle ihanat tumman meren siniset lyhytvartiset Converset, nekin on niin mun mieleen, kiitos paljon tytöt!♥ Paljon kaikkea muutakin ihanaa noi mun kultaset ystävät oli mulle ajatuksella hankkinu ja varmasti tulee oleen vielä esillä tässäkin blogissa myöhemmin!:)

♥Jessi